Kesä 2011

Aikuisten palloiluharjoitukset kesätorstaisin klo 19.00 urheilukentällä. Lajit vaihtelevat kysynnän mukaan.

Yleisurheiluharjoitukset tiistaisin klo 18.00 urheilukentällä. Koko kesän jatkuvissa harjoituksissa käydään läpi koko perheen voimin eri lajeja kokeillen ja uutta oppien.

Koko perheen avoimet saappaanheitonmestaruuskilpailut järjestetään juhannuspäivänä 25.6. klo 14-17 urheilukentällä. Kilpasarjoina ovat naiset, miehet, nuoret alle 15 vuotta sekä alle 7-vuotiaat lapset. Vanhemmissa sarjoissa kolme heittoa maksaa 5 euroa ja heitto 2 euroa. Pienimmät pääsevät heittämään kolme heittoa kahdella eurolla ja yhden heiton eurolla. Ohjelmassa myös kettingin heittoa ja kioskimyyntiä. Parhaat palkitaan!

Perheen pienimmille järjestetään kesän aikana touhuiltapäiviä erilaisten pihaleikkien ja pelien merkeissä. Touhuamaan pääsee urheilukentällä lauantaisin 2.7. ja 30.7. klo 13.00.

Samaan aikaan touhuiltapäivän kanssa lauantaina 2.7. järjestetään kylän oma kävelytapahtuma. Lähtö tapahtuu kentältä klo 13.00. Osallistumismaksu 3 euroa, joka sisältää pullakahvit.

Maanantaina 4.7. ja 25.7. hikoillaan yhdessä nurmijumpan tiimellyksessä urheilukentällä klo 18 alkaen.

Frisbeegolfharjoitukset keskiviikkona 6.7. klo 18.00 alkaen urheilukentän maastoissa.

Pihapeliturnaus järjestetään keskiviikkona 13.7. klo 18.00 urheilukentällä. Otetaan mittaa kenellä on tarkin mölkkykäsi ja paras osumatarkkuus tikanheitossa.

Kesän kirppiskahvila järjestetään lauantaina 23.7. klo 12-15 urheilukentällä. Leivonnaisia kahvin kera voi maistella tanssilavan viileydessä ja ostaa kotiin viemisiksikin. Myyntipöydät maksavat 5 euroa.

Onkikilpailut järjestetään lauantaina 3.9. klo 15-18 Ryssvikissä. Sarjat miehille, naisille ja lapsille. Parhaat palkitaan.

Ilmoittautumiset ja lisätietoa tapahtumista:

Marjaana Hoikkala

040-7367524

maija@mjosund.fi